Tärkeitä muistoja
Tweet
Kyllä meillä on nyt hyvin asiat! Tämä ajatus täytti aivoni ja sydämeni katsottuani Elina Kivihalmeen elokuvan Tuntematon emäntä.
Elokuva tuli helmikuussa teattereihin, ja televisiossa se näytettiin hiljattain. Siunattu tallentava digiboksi! Sinne voi varastoida tärkeät ohjelmat ja katsoa sopivan hetken tullen.
Tottakai tiedän myös äitini ja isäni kokemuksia. Isä oli rintamalla viisi vuotta nuoruudestaan ja äiti saman ajan sotasairaaloissa sairaanhoitajana. Tuntematon emäntä -elokuva kertoi, millaista maaseudulla on silloin ollut. Tilojen työt hoidettiin naisten voimin: viljelykset, karja, metsätyöt. Ja siinä sivussa tietysti lapset, vanhukset, ruoka, pyykit…
Tämän päivän elintasosta katsellen ihmiset elivät silloin niin vaikeissa oloissa, että sitä on vaikea käsittää. Miten he kestivät? Miten he jaksoivat? Entä kun isät palasivat rintamalta kotiin? Heillä oli vammansa, ellei fyysistä niin henkinen. Meillä äiti jaksoi puolustaa isän joskus äkkiväärää käytöstä sotakokemuksilla. Lapselle se selitys ei aina oikein riittänyt.
Jotain siitä elämän raskaudesta siirtyi seuraavillekin sukupolville. Sotavuosina ja heti sotien jälkeen syntyneet ovat hekin jollain lailla sodan vammauttamia.
Jäin kaipaamaan paikkakuntatietoja. Olisin halunnut tietää, mistä päin maata elokuvan henkilöt ja tapahtumat ovat. Jotkut haastatelluista tuntuivat tutuilta. Olenko nähnyt heidät aiemminkin sota-ajasta kertovissa ohjelmissa? Näitä iäkkäitä kertojia kannattaa kuunnella nyt, kun vielä voi.
Elokuvaa esitetään teattereissa pitkin maata. Esityspaikat Tuntemattoman emännän nettisivuilla.