Kristina från Duvemåla
Tweet
Tällaista musikaalia en ole Suomessa ennen nähnyt.
Olen nähnyt paljon musikaaleja. Pidän niistä - silloin kun ne on tehty ammattitaidolla, niissä on hyvä musiikki ja osaavat esittäjät. Joskus jopa sisällöllä on painoa, kuten taannoinen Helsingin Kaupunginteatterissa esitetty Les Miserables todisti.
Ja nyt Kristina från Duvemåla! Voiko ajankohtaisempaa aihetta olla tässä elinehdoiltaan yhä ahtaammaksi käyvässä maailmassa kuin siirtolaisuus.
Kerrottakoon pohjustukseksi tämä: Joitakin vuosia sitten osuin lähes sattumalta Jari Sillanpään konserttiin Hartwall Areenalle. En pettynyt, Jari on upea laulaja, joka osaa ottaa yleisönsä. Illan lauluista kaksi jäi erityisesti mieleen. Toinen oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Sinua, sinua rakastan, jonka Jari lauloi astuen alas lavalta ja kävellen pitkän catwalkin toiseen päähän, ainoana säestyksenään flyygeli, jonka kannella paloivat elävät kynttilät.
Toinen laulu upposi vielä syvemmälle sydämeen. Sen nimi oli Guldet blev till sand, ja Jari kertoi sen olevan Abba-miesten säveltämästä musikaalista Kristina från Duvemåla. Laulu kertoo kahden nuoren ruotsalaismiehen kohtalosta Amerikassa suuren kultarynnistyksen aikana.
Se laulu... Siltä istumalta päätin, että jos tuo musikaali joskus osuu kohdalle, se ei jää minulta katsomatta. Nyt se on täällä. Sain onnenkantamoisena yksittäisen lipun päivänäytökseen, vieläpä hyvälle paikalle eli ensi parven ensiriviin. Ihan koko kolmea tuntia en itkenyt, mutta silmät punaisina tulin ulos - kuten niin moni muukin. Miten sitä musiikkia kuvailisi, kun sanat ovat inflaation syömiä... Se hiipii sieluun ja täyttää uskomattomalla lämmöllä. Jokainen laulu, jokainen sointu... Niin kaunista musiikkia voi vain rakastaa.
Sitten tuli minun kliimaksihetkeni: Guldet blev till sand, Oskar Nilssonin laulaman. En ole vieläkään toipunut, vaikka siitä on jo monta tuntia. Ja tietysti Maria Ylipää, joka on syystä ylistetty taivaisiin Kristinan raskaassa pääosassa, jonka hän laulaa läpi höyhenenkevyesti ja lasinkirkkaasti. Entä miespääosan esittäjä Robert Noack!!! Monta huutomerkkiä. Ja vielä Birthe Wingren, jonka kylähuoran taistelulaulu saa selkäpiin väräjämään.
Vilhelm Mobergin siirtolaiseepokseen perustuva Kristina från Duvemåla on lavea, suurenmoinen kertomus pienistä ihmisistä suuren kohtalon armoilla. Sen visuaalisuus häikäisee, ja jos olisi jokin Nobel-palkinto musikaalintekijöille, niin herremingud, kuten Kristina toistelee, se kuuluisi näille herroille: Benny Andersson, Björn Ulvaeus ja Lars Rudolfsson. Bravo!
Liput on pitkälti myyty loppuun, mutta aina kannattaa kysellä peruutuspaikkoja, ja päivänäytöksiin voi hyvällä lykyllä päästä vielä tänä keväänä.
Punasilmäisenä lähdin minäkin, mutta se teki kyllä hyvää ;)
Eli kannattaa varata nessuja mukaan!
Huikeita laulusuorituksia kertakaikkiaan. Guldet blev till sand - kirvoitti aplodit, joista ei meinannut tulla millään loppua.
Musikaalissa on paljon lapsiakin lavalla ja olin aika vaikuttunut myös heidän onnistumisistaan. Sulattivat sydämeni.
Punasilmäisenä lähdin minäkin, mutta se teki kyllä hyvää ;)
Eli kannattaa varata nessuja mukaan!
Huikeita laulusuorituksia kertakaikkiaan. Guldet blev till sand - kirvoitti aplodit, joista ei meinannut tulla millään loppua.
Musikaalissa on paljon lapsiakin lavalla ja olin aika vaikuttunut myös heidän onnistumisistaan. Sulattivat sydämeni.
[/quote]Kiitos tästä kommentista. Jo ensi kertaa kuullessani tulevasta musikaalista, päätin mennä sen katsomaan. En ole saanut tilattua lippuja - mutta heti aamulla kyllä soitan ja kysyn josko yksi lippu löytyisi jostain!
Kiitos tästä kommentista. Jo ensi kertaa kuullessani tulevasta musikaalista, päätin mennä sen katsomaan. En ole saanut tilattua lippuja - mutta heti aamulla kyllä soitan ja kysyn josko yksi lippu löytyisi jostain!
[/quote]Janika, kannattaa yrittää netin kautta, suoraan Svenska Teaternin sivuilta. Sieltä minäkin löysin. Ja jos ei keväälle enää löydy, syksyllä se jatkuu. Aion itsekin tunkea itseni katsomoon vielä uudestaan.
Janika, kannattaa yrittää netin kautta, suoraan Svenska Teaternin sivuilta. Sieltä minäkin löysin. Ja jos ei keväälle enää löydy, syksyllä se jatkuu. Aion itsekin tunkea itseni katsomoon vielä uudestaan.
[/quote]Odotukset olivat kovat, ja ne täyttyivät. Nenäliinaa minäkin tarvitsin monta kertaa, varsinkin lasten kova elämä ja kohtalot koskettivat - ja ihanat laulut!
Odotukset olivat kovat, ja ne täyttyivät. Nenäliinaa minäkin tarvitsin monta kertaa, varsinkin lasten kova elämä ja kohtalot koskettivat - ja ihanat laulut!
[/quote]