"Kaikki on lahjaa"
Tweet
Maailman valoisin ihminen lienee 1903 syntynyt pianisti Alice Sommer-Herz. Televisio toi hänet kotiini. Ihmeellinen optimismi sävyttää hänen suhtautumistaan elämään.
Alice Sommer-Herz on vanhin elossa oleva keskitysleirien uhri.
Televisio-ohjelman innoittamana etsin netistä lisää tietoa hänestä. Löysin viime joulukuussa tehdyn haastattelun, jossa hän on jo 108-vuotias. Silmät tuikkien hän kertoo soittavansa pianoa Lontoon-kodissaan yhä päivittäin. Hän ei ole katkera eikä vihaa ketään, vaikka hänen äitinsä ja miehensä surmattiin. Kaikki annettu on lahjaa, hän sanoo tavalla, joka on pakko uskoa.
Sommer-Herz piti Theresienstadtin keskitysleiriin jouduttuaan siellä yli 100 konserttia ja turvasi näin oman ja pienen poikansa hengen. Hän kiittää musiikkia henkisestä ja ruumiillisesta selviytymisestään.
Tämän viisaan ja iloisen naisen voi tavata Teemalla uusinnassa lauantaina 28. huhtikuuta 2012 kello 19 ohjelmassa Alice Sommer Herz - Kaikki on lahjaa. Tunnettu englantilainen musiikkidokumentaristi Christopher Nupen haastatteli pianistia, kun tämä oli 98-vuotias. Sommer-Herz soittaa ohjelmassa Schubertia, Smetanaa ja Beethovenia.
Dokumentin ensiesitys Teemalla oli Vainojen uhrien muistopäivänä 28. tammikuuta.
Vaikuttava haastattelu, koskettavaa soittoa. Kannattaa katsoa.